Josefiina Vannesluoman ja Okko Saastamoisen Jog Jog -duon keikka Teatteri Kalliossa oli yhtyeen ensimmäinen esiintyminen missään. Tätä ei olisi kuitenkaan voinut arvata, elleivät esiintyjät olisi itse sitä kertoneet, niin ammattimaista esiintyminen ja materiaali olivat. Toki soittajilla on nuoresta iästään huolimatta jo meriittejä muista kokoonpanoista. Saastamoisen kvartetti on valittu edustamaan Suomea Young Nordic Jazz Comets -tapahtumaan ja Vannesluoma tunnetaan Nossa Bossa -yhtyeen keulahahmona.

Tämän tekstin otsikossa näkyvät lainausmerkit jazzin ympärillä viittaavat vaikeasti määriteltävään  sekoitukseen Emiliana Torrinin  mieleen tuonutta sähköistä musiikkia, 60-lukulaista bossa novaa ja tämän päivän kuulasta pohjoismaista jazzia.  Reilun puolen tunnin keikalla esiintyjien omat sävellykset lomittuivat muutaman jazzklassikon kanssa. En osaa sanoa missä määrin uusi musiikki oli sävellettyä tai tässä hetkessä improvisoitua. Kappaleet tuntuivat voimakkaan luuppien käytön avustuksella usein hyvällä tavalla katkelmanomaiselta ideoiden kehittelyltä vailla alkua tai loppua. Muutaman klassikkosävellyksen hienot uustulkinnat sen sijaan muodostivat selkeämmin hahmottuvan kaaren.

Josefiina Vannesluoma on ilmaisuvoimainen laulaja, jonka intensiivinen äänenkäyttö mahdollistaa niin perinteisen bossa novasta tutun aran etäisyyden kuin tiukasti tarttuvan kontaktin yleisöön. Takana ovat onneksi ajat, jolloin suomalaisessa jazzlaulussa tunnuttiin keskittyvän kaikkeen muuhun kuin perustavanlaatuiseen äänenkäytön opetteluun, mikä taas rajoitti tunneilmaisun kovin rajatuille alueille. Okko Saastamoinen puolestaan ei tyydy komppaajan rooliin, vaan loihtii syntetisaattoreita kaihtamatta perinteiselläkin rumpusetillä oman persoonallisen maailmansa. Tämän duon suhteen ovat odotukset korkealla.

Pian Teatteri Kallion esityksen jälkeen oli Ravintola Juttutuvan Rytmihäiriöklubilla vuorossa Pepa Päivisen ja Hannu Riskun duo. Siinä missä Jog Jog loi omaa uutta musiikillista maailmaansa pitäytyivät Päivinen ja Risku pääosin vanhemmassa vapaan ilmaisun jazzin maailmassa, mikä moneen korvaan kuulostaa edelleen kylläkin modernilta. Molemmilla soittajilla on taustaa suomalaisen free jazzin tervaskannossa Sound & Furyssa, mikä kuului myös duon soitossa. Edellisen keikan perään huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi siihen, miten kokemus vaikuttaa esitykseen. Päivinen on soittanut ammatikseen 70-luvulta lähtien ja Risku 90-luvun lopusta. Vapaasta improvisoinnista huolimatta esityksestä välittyi edellisestä erottunut vakuuttava varmuus, selkeästi jäsentynyt kokonaisuus ja tietoisuus omasta tekemisestä.

Jazzin puolelle lokerointi tuntui paikoitellen myös Päivisen ja Riskun kohdalla hieman kyseenlaiselta. Lyömäsoittaja Hannu Risku on kerännyt kokemusta laajalla skaalalla improvisaatioteatterista iskelmän kautta keskiafrikkalaiseen soukousmusiikkiin. Erityisesti hänen vivahteikas panoksensa muutti lavamielikuvan hetkessä länsimaisesta taidejazzista alkukantaiseksi riitiksi ja takaisin. Omien ja muiden pienyhtyeiden rinnalla vuosikymmeniä UMO: ssa soittanut Pepa Päivinen töräytti karstat baritonisaksofonistaan vakuuttavaan tyyliinsä. Duolta julkaistiin keväällä myös levy Lumni.