image.jpgDjango Collective Helsinki on vuodesta 2011 lähtien kasvattanut uutta uskollista kantayleisöä 30-50 -lukujen Pariisissa, Django Reinhardtin ja Stephane Grappellin johdolla kehittyneelle gypsy jazzille. Jo 17. kertaa Bulevardin Kahvisalongissa pidetyt lauantain alkuillan konsertti ja jamit täyttyivät tavalliseen tapaan viimeistä paikkaa myöten. Aki Haurun, Laura Airolan, Kimmo Iltasen, Tomi Kettusen ja Tero Tuovisen DCH keikkailee ahkerasti muuallakin, mutta Bulevardin Kahvisalongista on muodostunut kollektiiville jo jonkinlainen kantapaikka. Useamman kerran näissä tilaisuuksissa käyneenä en ole kertaakaan pettynyt. Varmojen ammattilaisten soitossa on aina myös pilkettä silmäkulmassa, yleisön puolelle välittyvää iloa ja svengiä. Tällä ei uudisteta musiikkia, mutta musiikin esityskulttuuriin Helsingissä DCH on tuonut uudenlaista intoa, johon tähän asti on saattanut törmätä lähinnä harrastajien, opiskelijoiden ja katusoittajien keikoilla. Konserttisalien tarjonnalle ja myöhäisillan klubikeikoille on nyt korkeatasoisia elämyksiä tarjoava vaihtoehto. DCH: n seuraava keikka 25.2. Ravintola Toverissa, yhtyeen toisessa kantakeikkapaikassa.