Moderni retro villitsi viime viikonlopun esitysputkessa niin  April Jazz -festareilla kuin Kansallisoopperassa. Sellosaliin Espooseen saatiin Suomen ensivierailulle norjalainen komeetta Jarle Bernhoft, joka singahti kansainväliseen maineeseen viimeistään viime vuonna ensimmäisenä ei amerikkalaisena Grammy-ehdokkaana vuoden parhaasta R & B -levystä. Omaa uutta musiikkia esittävän miehen laulutyyli on autenttisen kuuloinen sekoitus 60-70 -lukujen suuria soulnimiä, mutta sovituksissa kuuluu myös tämän päivän soundeilla ryyditetty pop ja rock. Nykytekniikka on hänen esityksissään merkittävässä roolissa siksikin, että Bernhoft esiintyy yksin luoden kuitenkin täyteläisen orkestraation mm. luuppaamalla itseään livenä. Helposti mukaansa tempaavissa lauluissa riittää usein Stevie Wonderin mieleen tuovia melodisia koukkuja. Bernhoft osoitti soiton lomassa ilmeisiä kykyjä myös stand up -komiikan puolella tarinoiden vaivattomasti ja herättäen aitoja naurunhörähdyksiä yleisössä. April Jazz -festivaali vietti nyt toimintansa 30-vuotissynttäreitä ja lähes alusta asti paikalla käyneenä laskin tyytyväisenä Bernhoftin esityksen yhdeksi vaikuttavimmista.

Suomen Kansallisooppera on Lilli Paasikiven taiteellisen johtajuuden kaudella ottanut merkittäviä askelia entistä laajapohjaisemman yleisön suuntaan. Linja on odotetusti herättänyt närää perinteisemmän oopperaohjelmiston kannattajissa, mutta itse olen pitänyt muutosta hyvänä ja jopa ehtinyt sellaista vuosien ajan toivoa. Korkeatasoiset perusohjelmiston tai modernin uuden taidemusiikin esitykset eivät suinkaan ole loppuneet, vaan niiden lisäksi mukaan on otettu musiikin- ja taiteenlajien rajoja rikkovia tuotantoja, joissa hyödynnetään myös kaupallisemman kulttuurin parhaita osasia. Kansallisoopperan taiteelliset, tekniset ja taloudelliset resurssit ovat Suomessa omassa luokassaan, minkä vuoksi aiemmin on tuntunut hullulta olla hyödyntämättä niitä myös kevyemmän korkeatasoisen ohjelmiston tekemiseen.

Mozartin Taikahuilu-ooppera kuuluu toki kaikkein perinteisimpiin ja esitetyimpiin oopperoihin, mutta tällä kertaa Berliinin Komische Operista ostetun tuotannon näyttämötulkinta oli jotain aivan muuta kuin mihin on totuttu. Tarinaa kuljetti resitatiivien ja lavasteiden sijaan saksalaisesta mykkäelokuvaperinteestä ilmeensä ammentava projisointi. Puheosuuksien korvaaminen tekstityksellä jouhevoitti esityksen etenemistä ja uusi suomenkielinen käännös riemastutti elävyydellään. Juonen seuraamista uudistus ei kuitenkaan helpottanut, päinvastoin. Oopperoiden sekavat, epäloogiset ja usein aivan älyttömät juonet eivät olekaan yleensä kuuluneet niiden keskeisimpään antiin. Olennaisempia ovat musiikin ja visuaalisen ilmeen luomat tunteet ja mielikuvat. Tällä kertaa lavatulkinta tuntui ensimmäisellä puoliskolla hilpeältä oopperaparodialta, mutta sai onneksi lisää sävyjä väliajan jälkeen. Musiikin kauttaaltaan keveähkö ja ripeätempoinen tulkinta tuki parodiamaista yleisilmettä. Oopperan pitkäikäinen idea taiteenlajit yhdistävästä kokonaistaideteoksesta on perinteisissä tulkinnoissa jäänyt usein saavuttamatta, mutta tällä kertaa musiikki ja visuaalinen ilme lavalla tukivat erinomaisesti toisiaan ilman, että esim. lauluosuuksia olisi tehnyt mieli erikseen analysoida irrallisina suorituksina.

Sunnuntaina oli April Jazzeilla lasten päivä. Mukaan ottamani perhe tosin oli sitä mieltä, että kun kaikki muut olivat paikalla lasten takia, me tulimme isän mieliksi. Eivät he kovin väärässä olleetkaan, kun esiintymään saapui 15 vuoden tauon jälkeen Salsanamia. Kokoonpano julkaisi 1989 levyllisen suomenkielistä salsaa lapsille ja esiintyi aikuisille nimellä Salsamania. Kokoonpano oli vahvasti mukana käynnistämässä suomalaisen salsan reilut kymmenen vuotta kestänyttä kukoistuskautta, joka nyttemmin on päässyt hiipumaan. Yhdistelmä kaiken ikäisiä naurattavia tekstejä ja maukkaasti tanssittavia salsan rytmejä vetosi edelleen vanhalla ohjelmistolla ilman sen kummempia päivityksiä. Hienoa tietysti olisi saada vielä lisääkin tämän lajin uutta ohjelmistoa. En tiedä liekö tälle konsertille tiedossa jatkoa, mutta ainakin vanha Salsanamia levytys sai viime vuonna jatkoaikaa uudelleen miksattuna julkaisuna. Esim. Susi ja Apinanleipäpuussa ovat ikivihreitä, jotka ansaitsevat paikkansa kaiken ikäisten soittolistoilla.