Laulujen lomassa karjalaisuuttaan korostava puhelias naapurintyttö ja heti musiikin alettua yleisönsä vangitseva karismaattinen taiteilija on hämmentävä, mutta Hanna Pakarisen tapauksessa luontevalta tuntuva yhdistelmä. Monien muiden kohdalla samanlainen tavallisuuden korostaminen syö tehoa ja uskottavuutta ainakin dramaattisempaa ohjelmistoa konserttisaleissa esitettäessä, mutta ei Hannalta. Muutos olemuksessa on niin selkeä ja nopea.

Aiemmin vain vähän Pakarisen esityksiä levyiltä kuulleena en ole onnistunut löytämään hänen ohjelmistostaan itseäni kiinnostavaa tarttumapintaa, vaikka taidot ovat vakuuttaneet silloinkin. Viime aikoina kiinnostukseni on kuitenkin herännyt vanhan Carolan ohjelmistoon kuuluneen klassikon, Herrojen kanssa pellon laidassa, radiosoiton ansiosta. Yksinkertaisuudessaan hieno sävelmä on saanut arvoisensa uusiotulkinnan, riittävän persoonallisesti tähän aikaan päivitettynä.

Perjantaina Hanna Pakarinen esitti Carolan ohjelmistoa Savoy-teatterissa yhdessä oman suomenkielisen repertuaarinsa kanssa. Kiehtovaa uusissa sovituksissa on parhaimmillaan rouheasti rokahtava komppi ja tietysti Hannan oma sopivan karhea tulkinta, joita livenä oli viety vielä hieman maistiaisina julkaistuja kahta sinkkua pidemmälle. Hetkittäin laulajan äänensävy tosin muistuttaa hämmästyttävästi Carolan vanhoja levytyksiä. Ennakkoluuloistani huolimatta myös nyt kuultu Pakarisen oma ohjelmisto sai elävästä esityksestä ja onnistuneesta kokonaisuudesta lisäpotkua. Odotan kiinnostuksella syksyllä julkaistavaa uutta kokonaista albumia ja tulen varmasti myöhemminkin seuraamaan Hanna Pakarisen konsertteja.